Juhannustanssit

Juhannusaattona tanssitaan sahalla Hulwattomien tahtiin. Ovet auki klo 18.00, tanssit klo 18.30-21.30 asti. Baari-Kahvio palvelee koko illan ajan. Liput 15 euroa, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.

Kyyvesi Punk`26

Kyyvesi Punk lauantaissa kuusi esiintyjää.  Lipunmyynti nettilipun kautta, yhden päivän piletti ennakkoon 30 euroa, kahden päivän lippu 55 euroa, ovelta vain yhden päivän lippuja 35 eurolla. Lauantaina esiintymässä Ulkopuoliset, Jompe…

Suolentiksen Viralliset Iltabileet

Suolentis ei ole Suolentis ilman koko kesän parhaita iltabileitä! Tule mukaan juhlimaan bilettävän ja yhteisöllisen Suolentiskansan mukana iltabileisiin, jotka eivät jätä ketään kylmäksi! Suolentis on myös bailaamista. Kaikki mitä peleistä…

Aikamatka muistoihin konsertti

Konsertin laulut koostuvat 40-60-lukujen kevyestä musiikista, tutuista iskelmistä vuosien takaa ja ne lauletaan karaoke-säestyksellä. Säestäjänä on Jukka Korpela. Konsertin kesto on noin yksi tunti ja sen jälkeen on mahdollisuus laulella…

Teatteri Henkireikä esittää: Rasitteita

Teatteri Henkireikä esittää 2025 kesällä Hannu Pataman kirjoittaman näytelmän Rasitteita. Ohjaajana toimii tuttuun tapaan Salla Avelin. Esityspaikka Wanhan Sahan kulttuuriklubi on loistava, koska siellä voi nauttia esityksestä vaikka ulkona sataisikin.…